torstai 4. kesäkuuta 2015

#LIVEAIDSUOMI

Nyt olen oikeassa paikassa!

Laulan nykyään kamarikuoro Addictiossa. Se on lämpöisten ihmisten pieni kamarikuoro :)
Meidän puheenjohtajalle tuli aiemmin keväällä viesti itse oopperan taiteelliselta johtajata Lilli Paasikiveltä, saataisiikon meistä talkoolaisia 6.6.2015 Stadionilla esitettävään LiveAid konserttiin. Stadionkeikka.. suostuisinkohan.. hmmm.. no TOTTA MOOSES!

Maanantaina alkoi tiivis harjoitusputki. Kävelin ylpeänä oopperan sokkeloihin ja harjoituksiin henkilökunnan ovesta ja jestas millaisessa porukassa sitä saakin laulaa nämä päivät. Ai että.. Kylmiä väreitä riittää :)
Kyllä nyt saa vähän unelmista tuntumaa. 



Saimme kaikki esiintymispaidat LiveAid uusi lastensairaala. Ihania värikkäitä t-paitoja. Kyseisessä kuvassa itse herra Solisti, Mika Pohjonen valitsee omaansa. 


Meitä on kuorossa noin 90 laulajaa! Ihan mieletöntä. Jotenkin ei sanat riitä kuvailemaan miltä tuntuu olla mukana näissä talkoissa. Haluaisin kyllä olla nopeampi oppimaan meidän kappaleita, tuolla kyllä pelkää omia virheitä aika paljon, mutta parasta on kun on tällainen tekniikanimijä niin oma laulu luistaa erittäin paljon paremmin kun vieressä tekniikat on kunnossa! :D Nyt täytyisi vielä löytää se laulunopettaja keneltä saisin imastua taitoa itselleni :)


LiveAid konsertti tulee MTV3 kanavalta suorana klo 17-22. Meidän klasariosuus alkaa klo 19, mikä vähän korpeaa, koska se yksi maailman tärkein ohjelma joka tulee samansisältöisenä kymmeniä kertoja päivässä pitää muka näyttää myös tuolloin ja imaisee puolet meidän osuudesta. Uutiset. Ja vielä päälle jotkut formulauutiset. Perhana. Mutta onneksi yleisöä riittää myös paikanpäällä jonkinverran ;)





lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesä 2015

Hei pikkuinen blogini. Pitkästä aikaa.

Olet ollut mielessä, mutta aikaa ei tunnu riittävän kuulumisien kertomiseen, ihan niinkuin hyvien ystävienkin kanssa monesti huomaa käyneen.

Monenlaista kuuluu nyt, mutta mikä parasta, kaikkea hyvää. Elämä alkaa tuntua mukavalta. Koti omalta. Naurattaa useasti, vastoinkäymiset ei jää vaivaamaan vaan menevät omalla painollaan ohi ja yleensä ottaen on vain hyvä olla. Olo ei enää tunnu yksinäiseltä, vaan normaalilta. Oma aikansa siihen meni, että uuteen elämään alkoi tottua.

Olen alkanut pakottaa/aivopestä itseäni koukuttumaan liikuntaan. Olen palkannut jo kaksi personal traineriä ja fyysiset voimat on jo kohentuneet ja olo keventynyt roimasti. Tällä hetkellä käyn Elixiassa personal trainerin kanssa viikottain urheilemassaja olen alkanut aidosti nauttia siitä. Enpä olisi uskonut :D Senttejä on lähtenyt vähän joka puolelta ja suunta on alaspäin.

Ehkäpä piipahdan täälläkin taas moikkaamassa, mutta paineita en osaa ottaa :) Teen mikä hyvältä tuntuu.

Nähdään!

Oma pieni karvakuonokin käy nykyään useammin kylässä meillä :)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Iltaa!

Mielessä on kirjoittaminen, ja nyt hommasin kotiin uuden läppärin. Ja netin. Ja nojatuolin. Millä en nyt kuitenkaan istu.. öö..

Täällä uudessa asunnossa on nyt tullut oltua kirjoittamatta blogia jo melkein puoli vuotta. Aika on mennyt todella hitaasti ja todella nopeasti. Sitä tulee jopa imuroidessa ihailtua kyllä nyt tätä ihan omaa elämää. Tämä on ihanaa, kaikki on omaa, ikiomaa ja oma näköistä..  mutta. Kyllä illat on yksinäisiä, eihän sille minkään voi. Jo lapsuudessa oli tupa täynnä väkeä ja siellä vieraita niin että saranat paukkui vaan. Tänä päivänä täällä ei paljon ovi käy. Mutta sitäkin enemmän arvostaa kyläilijöitä :)
Kaikki nämä vaiheethan on varmasti ihan luonnollisia suuressa elämänmuutoksessa mitä erokin tuo tullessaan. Yksinäisyyden tunteelta ei voi välttyä jos on kotona suurimman osan vapaa-ajasta 3-vuotiaan kanssa. Vaikka onhan sekin yleensä ihanaa :)

Mutta luotto on siihen, että joskus vielä imuroin ja ihastelen aikaansaannoksiani ihan täysin rinnoin ilman yksinäisyyttä. Se aika tulee sitten kun sen aika on. Siihen saakka.. on mulla ihan hiton kiva olla :D

Palasia minun olohuoneesta:






torstai 13. marraskuuta 2014

Hyvä ero

Kesälomat tuntuvat minulla venyvän ja vanuvan tämän blogin suhteen. No mutta, täällä ollaan taas, saa nähdä kuinka aktiivisesti, toivottavasti blogikuume iskee jälleen :)

Kesäloma toi tullessaan suuria elämänmuutoksia. Erosin, muutin lapseni kanssa uudelle alueelle ja totuttelemme nyt uutta yhteishuoltajuus-elämää yhdessä. Suurta draamaa ei tähän eroon sisälly, olemme edelleen ystäviä. Olo on helpottunut, joskin välillä yksinäinen. Mutta onneksi aina voi soittaa toiselle ja kertoa miltä tuntuu. Kaksihan tässä on mukana, molemmat vuoroin mietiskelee, vuoroin kuuntelee.

Ratkaisu oli kai yllättävä, isolle osalle ystäväpiiristämme. Me olimme niin "täydellisiä" toisillemme. Niin itsekin ajattelimme, joskus. Asiat tapahtuivat lopuksi aika vauhdilla. Mutta niinhän se on, että 100% yllättyneistä ei asunut kanssamme, eikä olleet mukana liitossamme, joten se selittänee jonkin verran.


Paha olo ei aina johdu toisesta. Vaan enemmän itsestä. Toista ei voi siis syyttää mistään, molemmat on saaneet olla omia itsejään, mutta lopuksi nuo minät ei vaan sitten sopineet enää yhteen vaan olemassa olevat, muuttumattomat ristiriidat aiheutti pahaa oloa. Riitoja oli merkityksettömistä asioista, suuremmista asioista pystyttiin puhumaan täysin avoimesti ja niistä ei riidelty. Ehkä siksi tämä olo on niin helpottunut. Riitoja ei enää ole, mutta keskustelut ja avoimuus ovat säilyneet.

Sanoisimmeko, että tämä oli hyvä ero, jos sellaista voi olla. Harkittu ja keskusteltu pitkään, yhteishuoltajuus koiralle, autolle ja lapselle toimii kalentereja päivittämällä aktiivisesti. Kuulumiset kysellään, ollaan aidosti ystäviä ja toivotaan toiselle vain hyvää ja unelmien toteutumista tulevaisuuteen.

Tähän astisen elämäni suurin elämänmuutos. Jännää :)









torstai 17. heinäkuuta 2014

Harjupaviljonki Heinolassa. Aivan ihana vohvelikahvila.

Semikauniina kesäpäivänä ajelimme mökiltä kerrankin johonkin muuallekin käymään. Yleensä jumiudumme samoihin kaavoihin, mutta nyt oli tarve liikkua. Suunnistimme n. 30km päähän Heinolan harjupaviljonkiin lounaalle. Oi ja mikä paikka se onkaan..



Makea Barokki-vohveli
  Kana-vuohenjuusto vohveli
 

Kerran aiemminkin täällä vierailtiin ja erityisesti mieleen jäi lasten oma leikkinurkkaus, kahvila murunen. Siellä jaksoi pikkuneiti keittää kahvia kauan ja leipoa sekä tarjoilla kakkuja. Ihan ehdoton paikka pienen ihmisen kanssa! 


Myös ympäristössä on katseltavaa, rohkeimmat voi ylittää Heinolan rautatiesillan josta maisemia voi ihailla myös sillan parrujen välistä.. kääk.


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kahveissako eroja? Pitihän se kokeilla La Torrefazione:ssa.

Kävin tänään kahvilla. Olin kuullut huhua että täältä saa hyvää kahvia, vailla suuria odotuksia kävelin sisään kun satuin huomaamaan kahvilan Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa ja tarvitsin aamiaista.




Tykästyin kahvilan ruutulattiaan ja siistiin olemukseen heti ensinäkemältä. Vielä hieman hävettää kulkea kuvia ottamassa yksinään, joten tuloksena hieman vauhdissa tärähtänyt kuva. Suloisesta ympäristöstä aiheutuen kahvi-ennakkoluuloni vähän karisi, mutta ei kovin paljoa. Onhan noita nättejä kahviloita, mutta minusta Esson Juhla Mokkakin on ihan jees ja ihme tyypit nillittää kahvilaatujen kanssa. Ihan kun niissä olisi jotain eroja! Ja jos jotain on niin yleensä "hienommat kahvit" on niitä kitkeriä ja liian tummia.

Ja sitten maistoin.


Pakko myöntää. Cappuccinoksi aika hitsin hyvä. Ei ollenkaan kitkerä, ei kaivannut yhtään sokeria tai maitoa joita tavan sokos-kahviloissa aina joutuu lisäilemään.. ja kuka ihme tuollaisen kukka-peniksenkin viitsi vaahdosta askarrella? Heh, anteeksi. Eli siis tyytyväinen olin tähän kokeiluun. Myös ciapatta maistui tomaatti, vuohenjuusto, rucola, pesto täytteisenä erittäin tuoreelta ja raikkaalta (voiko noin sanoa sämpylästä.. kyseisestä voi). Tässä kahvilassa voisin uskaltautua vaikka jopa kokeilemaan sitä kamalaa mustaa espresso-myrkkyäkin joskus! Onneksi otin cappuccinoani ison kupin, pienempi olisi jäänyt kolottamaan makoisaa kahvihammasta. Kyllä, olen myyty. Nam.