torstai 28. maaliskuuta 2013

Fiilistelyä

Nyt täytyy sanoa, että odotin minilomalta Tampereelle paljon enemmän bloginkirjoitusta. Mutta tällä hetkellä on niin pitkästä aikaa niin ihanan rauhallinen ja hiljainen olo ja ympäristö, että ei saa oikein mitään irti näppäimistöstä.

Lähdin karkuun lapsenhoitopaikasta jo ajoissa, ennen päiväunia ja kuvittelin ottavani bussissa torkut. Tampereelle saapuessa en ollut nukkunut silmäystäkään vaan pelkästään nautiskellut rauhallisesta kyydistä. Kävin kaupungilla suhaamassa ja näin lounaalla ystävän vauvansa kanssa ja taas vaan nautiskelin siitä, että saan olla vastuussa hetken vain omasta itsestä. Oi että! Kyllä kaikkien äitien pitäisi saada tällainen tauko aina sillon tällöin! Aivan varmasti lataa äitiysakkuja.

Minun piti mennä vielä istumaan ennen illan bändikeikkojen kuuntelemista mieheni sukulaisille, mutta täytyy sanoa että tämä hotellihuoneessa hiljaa istuminen vie nyt voiton ihan kaikelta! Katselen kymppikerroksen ikkunoista vaan ohi liiteleviä lokkeja. Huomenna ehditään onneksi kyseiseen paikkaan vielä kylään, nyt vaan istun, makaan, laittaudun, rentoudun ja nautin pikkupullollisen punaviiniä. Kaikki olen ansainnut! Kyllä näin on!

Uskomaton fiilis! Hymyilen itsekseni :D

Sokos Hotelli Ilves



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Piirakkaa karjalasta


Pakko tähän alkuun mainita, että ihana tämä uusi leluni! Kirjoitan postauksen alkua pikkuläppärilläni Z-junassa pikkuneidin nukkuessa rattaissa. Juuri tällaisia tilaisuuksi varten tämän hommasinkin. Muuten niin tylsä junamatka muuttui hetkessä miellyttävämmäksi.

Tänään matkustamme siis jälleen kerran täysihoitola mummo&pappa residenssiin ja huomenna on niinkin erikoinen tilanne, lähes vuoden jälkeen, että minä ja mieheni yövymme kahdestaan hotellissa Tampereella! Wou! Valkkasimme omenahotellin sijaan ihan oikean hotellin (minä sain päättää..) eli käydään testaamassa Sokos hotelli Ilves vaikka se hieman enemmän maksoikin. Luvassa siis kaikkea jännää ja pikkuläppäri seuraa mukana! Hurraa!

Mummolassa pääsi heti paikalla hommiin. Taikinat oli vaivattu ja puurot keitetty ja niin minä tyttö leivoin ihan ensimmäisen karjalanpiirakkani! Piirakat maistuivat erityisen hyville, rapsakat makoisat piirakat ripauksella hyvää tunnelmaa!












 Ja tässä lopputulos. Tätä kirjoittaessa pino on jo poissa. NAM!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Iltalenkki

Otin juuri iltahämärässä ISON harppauksen aikuisuuteen. Ikäähän on jo kolkyt ja risat joten kai se oli jo aikakin tämä uusi elämys kokea. Tässä se nyt tulee: kävin sauvakävelemässä!Olen jo pari vuotta sitten saanut lahjaksi sauvat Heinähatulta, mutta häpeäkseni täytyy myöntää, että niitä en ole edelleenkään paketista avannut. Tulin lomalle vanhemmilleni, eli mummo&pappa oy:n täyshoitolaan yhdeksi yöksi ukkelini mennessä treeneihin ja ollessa yötä poissa jo neljättä päivää viikon sisällä. Kiva päästä vähän muualle sen sijaan että pikkuneidin kanssa kaksin möllötettäisiin kotona.

Illalla päätin siis pikkuneidin puurohetken aikaan lähteä kokeilemaan papan esimerkkiä seuraten (papan kävelysauvoilla) tätä hassua suksetonta hiihtämistä. Ja se oli ihan mukavaa! Tähän asti olen miettinyt, että koska tuollaiseenkin olisi aikaa. Yleensä on kädet täynnä vaunun aisaa, siihen ei enää sauvat mahdu sohimaan millään. Koiran kanssa tulee maleksittua kadunvarsia haistellen useastikin ulkona, mutta olen ajatellut, että ei siinäkään voi sauvoja heilutella samaan aikaan. Se saattaisi kuitenkin olla mahdollista jos laittaisi remmin kiinni vaikka vyöhön. Ainakin kokeilemisen arvoista. Illalla kävellessä ulkona oli ihanan hiljaista ja rauhassa sai keskittyä keppikävelyyn ja liukasteluun jäisillä teillä. Kotona Helsingissä tuo rauhallinen ja hiljainen ilta ei päde samanlailla. Melusaaste kerrostaloalueemme suuremman valtaväylän välittömässä läheisyydessä kiristää kovasti kuulohermoa ja iltalenkin rauha ei ole samanlainen kuin täällä mummo&pappa oy:n pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotialueella.

Tällaisina hetkinä tulee kärsimättömäksi odotellessa koska me oikeasti muutamme kotiin ja löydämme paikkamme tässä elämässä. Mutta tekosyyt seis ja tässä ja nyt pyhästi lupaan lähteä testaamaan omat sauvani heti tällä viikolla!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Valtavan hyvää raakaa kalaa

Eilinen oli todellinen tohinapäivä. Edes päiväunia en saanut aikaiseksi nukuttua. Aamu alkoi herätessä ensimmäisenä koko perheestä! Kymmenen minuutin kuluttua seurasi pöpperöinen pikkuneiti. Tohisin äkkiä riisipuurot kaikille ja herätin ukkelinkin kahvin tuoksuun.. että pääsen shoppaamaan! Heti yhdeksältä tönötin bussipysäkillä kohti kauppoja etsimään itselleni housuja hajonneiden tilalle. (lumi, jää, hiekoitussepeli.. siinä syy). Oli muuten harvinaisen mukava shoppausreissu. Yleensä innostus lopahtaa ensimmäiseen sovituskoppiin, mutta tällä kertaa ei. Erinäisten vaatteiden lisäksi tarttui mukaan vihreä luomiväripaketti, jota pääsin heti iltasella kokeilemaan. Iloisena painelin kotiin take away aterioiden kanssa päästämään ukkelin johonkin rumputapahtumaan. Aina ei jaksa kokata.

Tälläydyin elikkäs böökasin itseni kuntoon iltaa varten vihreällä luomivärillä, puin uuden kiiltävän mustan paidan päälle ja lähdin kohti Tapiolaa tapaamaan Hulia. Hänellä on jo useamman kerran kokemus erinomaisesta sushi-ravintolasta LN-Sushi Art. En ole koskaan ennen käynyt Tapiolassa joten en tiennyt mitä odottaa ja yllätyin. Ei paikka ollut varsinaista Tapiolan keskustaa (?) vaan hieman eksyessäni bussipysäkiltä  jolkotin omakotitaloalueen läpi. Ajattelin mielessäni, että olen tietämättäni kiukustuttanut Hulin, joka on kostoksi juksannut minut jonnekkin mystiseen paikkaan jossa ei sushia ole lähimaillakaan! Hetken kävelyn jälkeen alkoi omakotitalojen sijaan näkyä kerrostaloja ja sitten joku suuri ikkunallinen hieman ravintolan näköinen paikka. Ja siellä se oli! Keskellä tavallista asuinaluetta. Huh.

Tarjoilijamme puhui englantia ja tilasimme ura-futomakeja sekä sushiveneen! Siinä oli erilaisia nigireitä ja muita susheja, joiden nimiä en vaan muista. Mutta kyllä maistui!! Suosittelen kaikille seikkailumielisille, kannattaa käydä testaamassa nuo sushit.



Illallisen päätteeksi koitimme selailla leffateattereiden antia, mutta päädyimme kuitenkin lähtemään kotia kohti. Pois lähtiessä huomasimme ravintolan takana pienen pienen elokuvateatterin Kino Tapiola. Se näytti ihanan intiimiltä ja suloiselta pimeässä "kevätillassa" mainosvaloineen. Päätimme molemmat, että siellä täytyy joskus todellakin käydä. On ihana kannattaa tuollaisia pieniä elokuvateattereita, ettei massafinnkino syö ihan kaikkia tunnelmallisia teattereita. Juuri silloin ei ollut sopivaa elokuvaa meneillään, muuten olisimme kurvanneet pihaan samalla sekunnilla.

Kotiin päästyäni mieheni sisko oli meillä kylässä ja lisäksi ystävämme pianistisetä. Ilta jatkuikin vielä melkein puoleenyöhön mukavan lörpöttelyn merkeissä.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Tänään(kin) oli tosi kylmä päivä ulkona. On kuulema kylmin maaliskuu 50 vuoteen. Eli kun vuosien päästä alkaa ketuttamaan kevään odottaminen niin voinee ajatella, että pahempaakin on koettu. Oli kuitenkin mukavaa, ulkona oltiin pariin otteeseen hytisemässä (ei enää ikinä asumaan mäen päälle meren läheisyyteen..)  ja toisella kerralla jopa 2,5 tuntia. Ulkoilun kesto näyttää olevan suoraan verrannollinen nukutukseen kestävään aikaan. Uni tuli pikkuiselle paljon nopeammin kuin yleensä.
Klo 20:40 alkoi siis äidin oma aika. Jos se on huonon äidin merkki, että tämä kyseinen hetki on top 3 sijalla päivässä niin luulenpa ettei hyviä äitejä olekaan.


Etsi koira

Ikävä on vähän sellasia aikoja kun pystyi katomaan televisiosta mitä halusi ja milloin halusi. Se aika on ainakin vuosikausiksi ohi. Tai hetkeksi. Vuodet taitaa vieriä nykyään ihan hetkessä (vaikka kevään tulo kestääkin ikuisuuden). Huomasin aiemmin viikolla, että digiboksimme kovalevy alkaa turpoamaan niin, ettei enää lisää tallennuksia mahdu. Itselleni nousi kylmä hiki, koska toinen elämäni on Emmerdalessa pikkuneidin nukkumaan menon jälkeen ja luonnollisestikaan mikään ei saa vaikuttaa automaattitallennukseen kyseisen sarjan kohdalla. Maailmani saattaa luhistua jos en saa joka päiväistä emmerdale annosta.. tai ainakin luulen niin.

Ukkelini ja pikkuneiti ovat osaltaan tukkineet digiboksia, ukkelillani on hurjat määrät eri musiikkiohjelmia joita ei saa poistaa vaikka ne on nähty (luopumisen tuskaa). Pikkuneiti taas vaatii monta kertaa päivässä "muumi lisää" joten digiboksi laulaa joka aamu pikkukakkosen aikaan.  Itse aloin jostain syystä kirjoittaa blogia (!) joka on vienyt kummasti tv-aikaa. Jouduin siis osaltani karsimaan hömppää pois elämästä. Ensimmäinen joka lähti oli huippumalli haussa. Itsehän olen varsinainen pallero, joten ihmettelen miten jaksan tuijottaa kyseistä sarjaa. No, en tuijota enää. Toinen, joka hieman kirpaisi oli NCIS.. Gibbsiä tulee ikävä, mutta televisiossa pyöri sekaisin jo niin monta tuotantokautta etten edes tiedä mitä olen nähnyt ja mitä en. Ehkä rikossarjat ja murhatkin on nyt nähty. House ja kosto jäi, ne eivät jää lojumaan kovalevylle. Ja tietenkin emmerdale.. Se ansaitsenee ihan oman tarinansa! Ja nyt on aikaa kirjoittaa.

Valkoinen salama

Meidän ensimmäinen vauvamme on siis valkoinen snautseri. Melkoisen hidas ja karvainen se on salamaksi, mutta iski sydämiin aivan yhtä lujaa. Karvakuonomme muutti 8 viikkoisena perheeseemme  vuonna 2005. Nyt neiti karvainen on siis jo yli seitsemänvuotias arvokas rouva.

Karvarouva on aiemmin saanut paljon huomiota osakseen. On käyty trimmauksessa ja näyttelyssä. Aloitimme (ja lopetimme) kansainvälisestä koiranäyttelystä ja olimme todella pihalla mitä siellä piti tehdä. No, mutta sijoituimme neljänneksi omassa ryhmässämme, mikä se lienikään. Match showssa kävimme myös kerran vai kaksi, mutta huonolla menestyksellä. Mutta tulipahan kokeiltua. Agility oli mainiota ja kävimme muutaman kerran jopa epävirallisissa kilpailuissa ja nautimme molemmat. Myöhemmin pahoinvointini ja potkiva vatsani sivuutti agilityn ja karvarouva parka on menettänyt paljon huomiota entisestä.  Agilityn otan kyllä ensimmäisenä takaisin harrastukseksi, kun.. sitten kun.. on taas aikaa..

Nyt karvarouva antaa aamuisin suukkoja pikkuneidille ja iltapäivisin näyttää hampaita. Saamme olla varuillamme jos pikkuneiti pääsee liian lähelle varsinkin ahdistavassa paikassa. Se oli aiemmin todella rauhallinen ja säyseä tapaus, nykyään vaatii kovaäänisesti arvostusta vastaantulevilta koirilta. Tätä varten namipalat on palannut lenkeille, aivan niin kuin pentuna. Onneksi se on maailman ahnein koira mielestämme, ja nappulat voittavat räkyttämisen mennen tullen. Harmi että yksin kotiin jäädessä maistuu myös mikä tahansa ulottuville jäänyt syötävä, esimerkiksi likaiset vaipat (yök!) tai jopa käsilaukun vetoketju aukeaa jos siellä tuoksuu eväsbanaani.

Nakupelle
Vaikka snautserit yleensä nypitään karvoistaan, niin meillä näyttelyuran jäätyä alettiin karvarouvaa ajella trimmauskoneella sen nopeuden vuoksi. Nyppiminen kuulostaa karskilta, mutta ei hätää, karva irtoaa kasvettuaan tarpeeksi pitkäksi ihan helposti nyppäsemällä, se vaan kestää tuntikausia. Snautserit ovat vain vähän allergisoiva koirarotu, koska karvoja ei irtoa eli karvojen mukana ei irtoa allergisoivaa hilsettä. Ajeltu karva hieman pehmenee verrattuna nypittyyn, joten se ei ole enää näyttelykelpoista.. kai. Väliäkö tuolla, näyttelyitä on hankala arvostaa kun niin monet rodut ovat sairaalloisia ylijalostamisesta johtuen. 

Karvarouvan lempipuuhaa on kuonon työntäminen käden alle, vaatien rapsutusta. Sallittakoon se hänelle.

On karvarouvalla nautintoakin tullut pikkuneidin saapumisesta. Kuvitelkaapa 1,5 vuotias harjoittelemaan syömistä ja vielä monta kertaa päivässä. Karvaiselle otuksellekin nääs herkkuja tipahtelee. Ja aterioinnin lopuksi minäkin saan nauttia huutamalla "saa ottaa" ja pikkuinen iloinen siivooja hyökkää paikalle! Ja kaikki voittaa.

Karvakasa

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Uusi leluni

Nyt loppuu marinabloggaukset ja purnaus! Minulla on ihana uusi lelu! Postipoika sen melkein meille saakka kantoi. Oikeasti jouduin kävelemään puolisen kilometriä smart post-automaatille, joka on muuten tosi kätevä juttu kun oikea posti on kaukana. Tällaiselle melko kärsimättömälle henkilölle oli kovin kova kolaus, että akku piti laittaa vielä yöksi latautumaan, eli sitä ei saanutkaan ihan heti käyttöön.

Tässä se siis on! Tämä on ihka ensimmäinen postaus ikiomalla miniläppärillä! Mahdan olla vanhanaikainen kun tilasin vielä minikannettavan, joiden valmistuskin on jo lopetettu, tänä luvattuna tablettien aikakautena. Vanhanaikaisuuteni johtuu tästä bloggausharrastuksestani, olen riippuvainen kunnon näppäimistöstä jossa voin naputella tuulispäänä tekstiä tekstin perään! Kosketusnäytöllinen näppäimistö ei anna samanlaista napin painamisen iloa, heh.

Aikuisenakin uuden lelun saaminen taitaa olla melkein yhtä ihanaa kun lapsena. Tässä se nyt on, kaunis uusi lelu:




 Piti ottaa kuva ihanien tulppaanien kanssa, jotka ostin miehelleni tasa-arvon päivän kunniaksi! (syy sekin saada kukkia kotiin) ja pääsiäisvitsa tehtiin tänään perhekerhossa. Äti taisi tosin olla innostuneempi vitsan vääntämisestä kuin minineiti.

Voi kun tulikin into taas kirjoitella, pitäisiköhän pian lähteä taas johonkin konserttiin että saa lisää aiheita!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Purnauspäivä

      Huh, pikkuneiti ei taida olla ainut joka meidän perheessä tarvitsee rutiineja. Minun koko maailma tuntui järkkyvän kun tiistai aamupäivä olikin totaalisesti erilainen.. Käymme tiistaisin seurakunnan perhekerhossa höpöttelemässä tuttujen äitien kanssa ja leikkimässä. Yleensä vetäjän on todella mukava ja ihana lastenohjaaja. Tällä kertaa aamulla oli soitettu äkkiä tuuraaja. Asenteessani on kai parantamisen varaa, koska olen huomannut hiljaisesti ärsyyntyväni kovin helposti ja siitä ei ole kuin itselle haittaa. Se on raskasta ja  väsyttävää. Ja tänään oli heti aamusta monia väsytyksen aiheita.. 

      Sijaistava tuntematon ohjaaja tervehti kerhoon tulijoita vain heidän tervehtiessä ensin. Ilman hymyä. En muista hänen puhuneen lapsille suoraan koko aikana (1,5 tuntia), en tiedä pitikö hän lapsista ylipäätään, mikä on ehkä kummallista lastenohjaajalle..? Lisäksi oikein kaivettiin virsikirjat esiin, mikä on mukavaa kun pääsee laulamaan, saa pikkuneidinkin pysymään alkuhartauden ajan paremmin paikoillaan. Harmittelin kun ei ollut tuttu kappale, mutta eipä hätää! Ohjaaja sanoi ettei osaa itse laulaa joten lausutaan sanat vaan yhdessä!? Siis mitä ihmettä? Olisi nyt edes valinnut tutun kappaleen niin olisin voinut vaikka itse vetää biisin käyntiin, hoh hoh. Ymmärrän että jos soitto sijaistamaan on tullut aamulla, niin kiirettä pitää, mutta ei kai sitä nyt tarvitse montaa päivää valmistautua tervehtimään tai hymyilemään! No niin, päivän angsti purettu. Nyt torkuille ja jatkan uusilla voimilla!
     --------------------------------------------------------------------------------------------------

Non ni. Enemmän unta – parempi mieli.
Vaikka moni eroaakin nykyään kirkosta, ja jonkun pitäisi onnistua repäisemään kirkko sieltä menneisyydestä tähän päivään (jos se on ikinä mahdollistakaan), mutta mielestäni kirkko tekee myös paljon hyvää. Varsinkin näin pienen lapsen vanhempana olen erittäin iloinen perhekerhoista ja muskarista kohtuuhintaan ihan normaaleille ihmisille :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Éire, Irlanti



Eilen oli Irlannin "vappu" eli St. Patricks day. Heikäläiset julivat tuota pientä Leprechaunia aina 17. maaliskuuta sen kunniaksi, että hän ajoi käärmeet pois Irlannin saarelta! Onhan siinä juhlimista! Ikävöin taas tuolle vihreälle saarelle matkustamista kun mietin minkälaiset juhlahumut siellä oli käynnissä.

 Olen ollut Irlannissa töissä kaksi kesää 2001, ja 2002. Se oli mieletöntä aikaa ja rakastuin Irlantiin täysin sydämin. Työskentelin länsirannikolla, kaukana Dublinista, paikassa nimeltä Kilkee. Se on pienen pieni kylä, joka herää eloon kesäisin irlantilaisista ja englantilaisista turisteista. Väkiluku muistaakseni yli nelinkertaistuu kesäaikana. Tulipa siellä tutustuttua juomapelin merkeissä myös saksalaisiin turisteihin ja itäeurooppalaisiin työntekijöihin. Kilkeessä on aivan mahtava ranta, se on Atlantin rannikolla kallioiden reunustama lahden poukama. Luonto on huimaavan kaunista, vihreitä kukkuloita, jyrkkiä kallioita ja se valtava hiekkaranta vuorovesineen. Itse kyllä kuumimpinakin kesäpäivinä pidin päällä ihan kunnon syyskamppeita, mutta irlantilaiset ovat tottuneet kostean viileään ilmastoon ja uivat meressä ja ottivat aurinkoa tuulisella rannalla niin kuin olisi ollut hellettä!

Georges Head -kallio Kilkeen rannalta kuvattuna

Kilkee Georges Head kalliolta kuvattuna

Asuin ja työskentelin ensimmäisen kesäni Moore Bay HolidayVillagessa ja seuraavan vuonna muutin The Strand Guesthouse:n. Työpaikkojeni ja kalliolenkkeilyn lisäksi oleilin vapaa-aikani pääosin kahdessa pubissa. Tietenkin! Ensimmäinen oli Myles Creek ja toinen Scott’s. Ai että kun pääsisi taas nauttimaan pintin olutta tai aivan ihanaa irlantilaista siideriä nimeltä Bulmers. Sitä löytyy kyllä Suomestakin, mutta ei se ole sama. Ainakaan tunnelmaltaan.



Olen vieraillut tuolla sateisella vihreällä saarella jo niin monta kertaa, etten enää pysy laskuissa mukana. Ja se vetää yhä uudelleen ja uudelleen! Nyt olisi ystäväni kanssa jo päivämäärät valmiina reissulle ja senkus reput selkään ja menoksi.. mutta joku henkinen lukko ei ole vielä avautunut. Olen toki lentoja katsellut (halvimmalla pääsee Aer Lingusilla tai Norwegian Airlinesillä) ja hintoja vertaillut, mutta en vaan saa aikaiseksi lyödä lukkoon reissua. Syy lienee pikkuneiti, josta erossa olo olisi kovin uutta. Toisaalta olisi aivan parhautta päästä nukkumaan kolme yötä rauhassa keskeytymättä, ei tarvitsisi vaihtaa yhtään kakkavaippaa ja saisi mennä minne huvittaa, koska huvittaa! Ja toisaalta pelkäisin, että huoli painaisi ja lapsi itkisi äitiä kotona.. oi. Mutta kaikki uusi pitää kai opetella, ei ole oikoreittejä. Jos en nyt lähde, lähden joskus toiste ja sama kamppailu on edessä uudelleen. Joten samahan se olisi nyt lähteä kun päivämäärätkin olisi jo sovittu. Voitinkohan vai hävisinkö nyt tämän sisäisen taisteluni. Jää nähtäväksi.



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Esittelyssä: Pikkuneiti



Voisin kertoa hieman pikkuneidistämme, onhan hän kallein aarre mitä meidän asunnosta löytyy. Neiti on nyt lähes täsmälleen 1,5 vuotta iäkäs ja oikein iloinen tapaus.  Neiti rakastaa musiikkia kuten vanhempansakin ja juurikin tällä hetkellä kirjoittaessa tuijottaa telkkarista pikkukakkosen lauludiplomia ja tanssii. Saa äiti hetken rauhan, saa nähdä kauanko sitä tällä kertaa kestää.

Pikkuneiti syntyi tasan 43 viikon odottelun jälkeen ja 47 tunnin ponnistelujen jälkeen ilostuttamaan maailmaamme. Kolme kuukautta vanhana hän alkoi vierastaa ja vaikutti pitkään kovin vakavamieliseltä lapselta. Otsarypyt syvenivät vieraiden ihmisten seurassa lähes vuoden ajan, ennen kuin alkoi helpottaa. Nykyään myös tuntemattomammat saavat ihania pusuja poskille jo hetken päästä tutustumisesta. Sanoja tulee paljon, äiti ja isi sanat lausutaan jo täydellisesti. Lempi puuhaa nykyään on painaa isin tai äitin nenää ja sanoa "tuu". Enää ei pysty kaikkia sanoja listaamaankaan, niitä on jo niin paljon. Hauskinta on kuulla ”muumi – lisää”! Ja parhaiden kavereiden nimiä toistellaan toistelemistaan päivittäin, ne ovat ”mummo” ja ”pappa”.

Isovanhemmat asuvat surullisen kaukana, 100km ja 140km päässä kotoamme, siksi lapsenhoito varsinkin kovin paljon vierastavan vauvelin kanssa ei ole ollut helppoa.  Yhteisiä vapaailtoja arvostaa nykyään paljon enemmän kuin ennen.  Päästämme kyllä kiitettävästi toisiamme ulkoilemaan. Emme vaan ole koti ihmisiä liiallisuuksiin saakka, molemmat tarvitsevat muutakin elämään.

Pikkuneiti on siis noin 84cm pitkä, painaa noin 12kg. Tukkaa vielä kasvatetaan, mutta ensimmäiset saparot on jo saatu tehtyä!

Täyttä kultaa <3


What a night!

Voi jumpe! Täytyy sanoa että perjantai oli harvinaisen ihana vuorokausi! Pikkuneidin mummi ja ukki parkkeerasivat yöksi sohvallemme että vanhemmat pääsivät konsertoimaan.

Kallion kirkossa kuoro esitys meni hyvin ja pääsin osallistumaan myös karonkkaan Da Vinci-ravintolaan Hakaniemessä. Muu asiakaskunta yllättyi kun kuoron miehet lauloivat naisille serenadin, taisi siellä joku vähän muljautella silmiäänkin, ha ha!

Ravintolasta painuin katsomaan JonesAndYou-yhtyettä Liberte-ravintolaan ja keikka oli ihan mahtava! Mutta kirjoitan JonesAndYousta myöhemmin, koska heitä näen varmasti uudelleenkin. Tarkoitus olis jäädä kuuntelemaan vielä seuraavaakin orkesteria hetken ajaksi ennen kotiin lähtöä, mutta kun tuo kyseinen trio aloitti soiton, liimauduin penkkiin valtava virne naamallani!

White Knuckles Trio suorastaan RÄJÄYTTI paikan! Aluksi jäin tuijottamaan hauskaa Yukka White rumpali/laulusolistia, joka näytti maailman happamimmalta esiintyjältä ja kuulosti aivan mahtavalta! Kosketinsoittaja Risto ”Hillside” Kumpulainen oli lähes normaalin oloinen iloinen veijari, mutta auta armias sitä kitaristia! Sen lisäksi että soitto oli täydellistä ja mieletöntä ja kaikkia superlatiiveja niin hänen kasvoillaan kävi sellainen tunteiden ja ilmeiden kirjo, että sitä jäi vaan seuraamaan eikä muuta voinut! Onneksi esiintyjiä on lupa tuijottaa! Aivan mahtavaa miten musiikkitaiteijat antavat palaa niin tunteella, että ilmeetkin menevät vain fiiliksen mukaan. Itse olen aina pelännyt että näytän hölmöltä laulaessani. En taida näyttää yhtään normaalia kummallisemmalta kun Knucklebone Oscariin vertaa. Hän oli vihainen, raivoissaan, keskittynyt, iloinen, hullu, järjetön ja kaikkea muuta! Ilmeet todella menivät mukana biiseissä ja soitto oli uskomattoman hyvän kuuloista. Aivan upeaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Emme voineet muuta kun elää mukana koko keikan ajan ja kotiinlähtö myöhästyi sen verran, että pikkuneitiä hoitavat mummi ja ukkikin olivat jo nukkumassa kun viimein kömmin kotiin nukkumaan.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Musiikki vinkkejä perjantai-iltaan!



Aiemmin mainitsin että musiikki kuuluu elämääni isona osana. Yksi osa tuota musiikkiharrastustani on Helsingin Filharmoninen kuoro . Perjantaina eli huomenna/tänään 15.3.2013 Helsingin Kallion kirkossa olevassa konsertissa HFK laulaa erilaisia A cappella kappaleita klo 19 alkaen. A cappella tarkoittaa siis laulamista ilman säestystä.  Kirkoissa akustiikka on upeaa ja kuoron sointi pääsee oikeuksiinsa. Se on haastavaa, mutta palkitsevaa. Esitämme mm. seuraavat kappaleet:

Jaakko Mäntyjärvi: Richte mich, Gott
Einojuhani Rautavaara: Herran rukous
William H. Harris: Faire is the heaven
Jean Sibelius: Soi kiitokseksi Luojan

Ehdoton suosikkini on kaksoiskuorona laulettava Faire is the Heaven.  Kaikki konsertissa esitettävät kappaleet olivat minulle ennestään tuntemattomia, joten kova homma on ollut harjoitella, mutta laulaminen yleisölle on yksinkertaisesti kaiken vaivan arvoista. Tällainen hengellinen kuoromusiikki on minulle myös vielä kovin tuntematonta aluetta ja toivon ettei se säikäytä yleisöä. Kuorojen tehtävä ei ole saarnata, vaan laulaa uskomattoman kauniita kappaleita ihan vaan aistien iloksi.

Kuoromusiikista onkin sitten hyvä jatkaa Kalliossa sijaitsevaan baariin nimeltä Liberte, jossa tänä iltana soittaa kolme yhtyettä, kaikkia en ennestään tunne, mutta klo 22 soittavaa JonesAndYou:ta ei kannata missata!