perjantai 22. maaliskuuta 2013

Valkoinen salama

Meidän ensimmäinen vauvamme on siis valkoinen snautseri. Melkoisen hidas ja karvainen se on salamaksi, mutta iski sydämiin aivan yhtä lujaa. Karvakuonomme muutti 8 viikkoisena perheeseemme  vuonna 2005. Nyt neiti karvainen on siis jo yli seitsemänvuotias arvokas rouva.

Karvarouva on aiemmin saanut paljon huomiota osakseen. On käyty trimmauksessa ja näyttelyssä. Aloitimme (ja lopetimme) kansainvälisestä koiranäyttelystä ja olimme todella pihalla mitä siellä piti tehdä. No, mutta sijoituimme neljänneksi omassa ryhmässämme, mikä se lienikään. Match showssa kävimme myös kerran vai kaksi, mutta huonolla menestyksellä. Mutta tulipahan kokeiltua. Agility oli mainiota ja kävimme muutaman kerran jopa epävirallisissa kilpailuissa ja nautimme molemmat. Myöhemmin pahoinvointini ja potkiva vatsani sivuutti agilityn ja karvarouva parka on menettänyt paljon huomiota entisestä.  Agilityn otan kyllä ensimmäisenä takaisin harrastukseksi, kun.. sitten kun.. on taas aikaa..

Nyt karvarouva antaa aamuisin suukkoja pikkuneidille ja iltapäivisin näyttää hampaita. Saamme olla varuillamme jos pikkuneiti pääsee liian lähelle varsinkin ahdistavassa paikassa. Se oli aiemmin todella rauhallinen ja säyseä tapaus, nykyään vaatii kovaäänisesti arvostusta vastaantulevilta koirilta. Tätä varten namipalat on palannut lenkeille, aivan niin kuin pentuna. Onneksi se on maailman ahnein koira mielestämme, ja nappulat voittavat räkyttämisen mennen tullen. Harmi että yksin kotiin jäädessä maistuu myös mikä tahansa ulottuville jäänyt syötävä, esimerkiksi likaiset vaipat (yök!) tai jopa käsilaukun vetoketju aukeaa jos siellä tuoksuu eväsbanaani.

Nakupelle
Vaikka snautserit yleensä nypitään karvoistaan, niin meillä näyttelyuran jäätyä alettiin karvarouvaa ajella trimmauskoneella sen nopeuden vuoksi. Nyppiminen kuulostaa karskilta, mutta ei hätää, karva irtoaa kasvettuaan tarpeeksi pitkäksi ihan helposti nyppäsemällä, se vaan kestää tuntikausia. Snautserit ovat vain vähän allergisoiva koirarotu, koska karvoja ei irtoa eli karvojen mukana ei irtoa allergisoivaa hilsettä. Ajeltu karva hieman pehmenee verrattuna nypittyyn, joten se ei ole enää näyttelykelpoista.. kai. Väliäkö tuolla, näyttelyitä on hankala arvostaa kun niin monet rodut ovat sairaalloisia ylijalostamisesta johtuen. 

Karvarouvan lempipuuhaa on kuonon työntäminen käden alle, vaatien rapsutusta. Sallittakoon se hänelle.

On karvarouvalla nautintoakin tullut pikkuneidin saapumisesta. Kuvitelkaapa 1,5 vuotias harjoittelemaan syömistä ja vielä monta kertaa päivässä. Karvaiselle otuksellekin nääs herkkuja tipahtelee. Ja aterioinnin lopuksi minäkin saan nauttia huutamalla "saa ottaa" ja pikkuinen iloinen siivooja hyökkää paikalle! Ja kaikki voittaa.

Karvakasa

2 kommenttia: