perjantai 17. toukokuuta 2013

ARVONTA ja Beanie - fiinimmän kahvilan avajaiset kauppakeskus Kampissa


Saavuimme Hulin kanssa Beanien avajaisiin kutsuvieraina (sain kutsun Hulin siivellä ja olen siitä oikein onnellinen!) torstai-iltana. Olimme paikalla hieman liian ajoissa, kymmentä vaille painuimme jo kapeista ikkunoiden väleistä kahvilan puolelle. Joku herra meitä oli ystävällisesti ensin toppuuttelemassa takaisin tavallisen kansan virtaan Kampin vilkkaimmalle kauppakeskuskadulle (joku tiesi kertoa, että siitä menee ohitse 150 000 henkilöä päivässä..), mutta Huli reippaana kertoi ketä olimme ja saimmekin osaksemme iloista juttelua, tervetulotoivotuksia, ja nopean selityksen kuinka ilta etenee. Harmi etten jännittävässä tilanteessa muista meitä ohjeistaneen herrasmiehen nimeä tai titteliä.



Etsimme sopiva keskeisen paikan johon istahdimme ja saimme pian seuraa markkinointipäälliköstä joka myös jutusteli ja kertoi kutsuvieraista sekä kahvilasta. Yllätyimme, että bloggaajia oli kutsuvieraista vain kymmenisen kappaletta. Vieraita oli herrasmiehen mukaan 50-100.  Suurin osa kutsutuista oli erilailla kahvilan suunnittelutyössä tai toteutuksessa mukana olleita henkilöitä. Mielessäni vilahti, mitä ihmettä minä siellä tein?!



Ainakin söin. Tarjolla oli ihania erilaisia tapas-tyyppisesti leikkeitä, chorizoa, ilmakuivattua kinkkua, toast skageneita ja mozzarella- sekä kanapekonisalaattia. Maistiaisten perusteella voisin hyvin kuvitella istahtavani shoppailureissulla juurikin Beanien pöytään. Anniskeluoikeudet on myös plussaa jos jollakin viinihammasta kolottaa. Taikinakuoren sisällä oleva pestosuupala oli ainut miinus tarjoiluissa, sen koostumus oli vähän..hmm. löysä mössö,  taikinakuori juuttui suuhun pitkäksi aikaa, eikä maku ollut hääppöinen. Hummus sen sijaan vei mausteisuudellaan kielen mennessään! Niin myös New York cheesecake mansikoiden kera. Ah! Paras juustokakku pitkään aikaan. Harmi että vitriinissä kakkusiivun päällä oli vain yksi mansikka. Mielestäni juustokakku on yksinään liian tunkkaisen makeaa, se kaipaa rinnalle enemmän jotakin raikasta. Tilaisuudessa tuoreet mansikat sai itse annostella kakun reunalle. Nam.


Palvelu oli ainakin tänä iltana erinomaista. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa ns. peruskäyntikertaa, että kuinka kaukana tällainen kutsuvierastilaisuus on käytännöstä. Arastelen yleensä kovin intohimoisesti työhönsä (ja sen tuomaan rooliin) suhtautuvia bisnesmiehiä, joiden kanssa tänäkin iltana olimme tekemisissä, mutta ihan hienon kahvilan olivat saaneet aikaiseksi, joten ehkä olivat tällä kertaa ylpeytensä ansainneet. Toisaalta, jää nähtäväksi miten Beanie todella eroaa Fazerin ym. kilpailijakahviloistaan. Ainakin siellä oli upeat kattoverhot sisustuksessa. Fazerin kahvila tarvitsisi juuri sellaista ääntä imevää sisustuselementtiä viemään pois avaran tilan kaikua. Erilaista Beaniessä on after work menu. Se sisältää tapaslautasen tai pitapizzan. Myös aamiaislautanen on ihan hauska lisä kuohuviineineen.



Beanie on kovin keskeisellä paikalla, joten sinne kantautuu Kampin kauppakeskuksen hälinä väistämättä. Sitä tasapainottamassa, vastaäänenä, onkin herra herrasmiehen kokoama spotify soittolista. Se minua kiinnostaa erityisesti. Illan musiikkitarjonnasta vastasi DJ. Mutta siitä ei yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa. Perus kahvilanavajaismusiikkia. Ei eronne liiemmin hissimusiikista.








Nyt on aika järjestää tämän blogin ensimmäinen arvonta! Tässä se tulee!
Osallistu kommentoimalla tätä postausta, kerro vaikkapa juotko aamiaisella kahvia vai teetä. Muista painaa myös linkkiä "Tilaa sähköpostitse" niin saat sähköpostiisi tulevat kommentit. Arvonnan voittajat näet ilmoitetaan kommenttikentässä!


PALKINTONA eli arpajaisvoittona kahdelle onnekkaalle on kahden hengen lahjakortti Beanie-aamiaiselle Kampin kauppakeskukseen sisältäen aamiaislautasen, tuoremehun, kahvin sekä lasilliset kuohuviiniä! Aikaa osallistua on keskiviikon loppuun saakka! Eli keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 00:00 loppuu osallistumisaika ja onnetar suosii siis kahta kommentoijaa!


20 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja herkullinen postaus, oli kivaa olla sun kanssa tuolla! Mä olen sitten jäävi osallistumaan tähän arvontaan, joten älä huomioi tätä kommenttia arvonnan aikana. ;)

    VastaaPoista
  2. ihana arvonta :) Aamulla nykyään teetä, kahvi jäänyt pois hetki sitten ja nyt nautin eri teelaatujen maistelusta :)

    VastaaPoista
  3. Juomavalinta riippuu seurasta. Viikolla ollaan tyttären kanssa kaksistaan niin kiehautan mikrossa pikakahvin (tiedän, kunnianloukkaus kahvia kohtaan, mutta..) jonka juon siinä kiireessä muita aamutouhuja laitellessa (tunnustan tosin että usein se unohtuu jonnekkin pöydän kulmille potta-puuro-syöttöhommissa ja jää puoliksi siis juomattakin). Näin viikonloppusin taasen komeampi osapuoli on vastaamassa rutiineista ja hän juo teetä, joten samalla kulkeutuu minunkin kuppiini höyryävä tee ja sen saan onneksi juoda rauhassa :)

    VastaaPoista
  4. Viimein löysin tänne sun blogiin! Hyvä postaus, ja ilmeisen testin arvoinen paikka! Aamiaiseksi nautin hädin tuskin lasin vettä, arkiaamut tuppaa olla aika hässäkkää... Mutta huomenna ajattelin tehdä kunnon cafe latten, onhan kuitenkin pyhäaamu :)

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti kahvia! Eihän sitä muuten saa aamulla silmiä auki ;)

    VastaaPoista
  6. Tee on parasta mitä tiedän! Törmäsinkin tuohon uuteen paikkaan muutamia päiviä sitten ja juuri tuo aamiaistarjoilu sai minut kiinnostumaan paikasta. Tosin paikka ei silloin ollut vielä viettänyt avajaisiaan, jonka takia jouduinkin jättämään masuni ilman kaikkia aamiaisherkkuja! :)

    VastaaPoista
  7. Juon kahvia. Muru kahvia. Muuten ei elämä käynnisty ollenkaan. Tai jos käynnistyykin niin sitten se käy sillee katkonaisesti ja yskähdellen.

    VastaaPoista
  8. Kahvia maidolla juon :) Arvonnassa mukana. Olisi mukava palkinto käytettäväksi, kun käy seuraavan kerran Hkissä :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kuohariaamiainen kuulostaa ihanalle, osallistunpa siis minäkin arvontaan! Kahvia kahvia.. Tämä blogi on niin hyvä!

    VastaaPoista
  10. Aamuisin juon aina kahvia, muuten ei lähde päivä kunnolla käyntiin =)

    VastaaPoista
  11. Kahvi - yök! Haudutettua teetä sen olla pitää! :)

    VastaaPoista
  12. Aamukahvi pienellä maitolisällä ja voileivällä. Siitäpä se päivä lähtee käyntiin mukavasti. T: Mutteripannu

    VastaaPoista
  13. Maitokahvia omasta tutusta Muumi -mukista :) t. Niiskuneiti

    VastaaPoista
  14. Arvonnassa mukana! Tietenkin KAHVIA - isosta Riviera Maisonin "tekstimukista" pienellä lorauksella maitoa.

    VastaaPoista
  15. No nyt on kommenteerattava! Kylläpäs kuohuva näytti houkuttelevalta! XD

    VastaaPoista
  16. Hei kaikki ihanat kommentoijat! Itsehän juon aamukahvia. Ja aina Pentikin viinimarja kolpakosta, yleensä muumeja telkkarista katsellen. Tänään tapahtui ihme, ja join kolpakkoani ihan yksin kun neiti vielä nukkui!

    Käytin arvonnassa excelin satunnaisarvoa
    Beanie-kahvilan aamiaislahjakortit voittivat:

    marika
    Kahvia maidolla juon :) Arvonnassa mukana. Olisi mukava palkinto käytettäväksi, kun käy seuraavan kerran Hkissä :)

    ja

    Petra
    Kahvi - yök! Haudutettua teetä sen olla pitää! :)

    Lähetättehän osoitteenne pikimmiten osoitteeseen paikkaelamassa@outlook.com niin saadaan lahjakortit lähtemään matkaan!

    VastaaPoista