tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kahveissako eroja? Pitihän se kokeilla La Torrefazione:ssa.

Kävin tänään kahvilla. Olin kuullut huhua että täältä saa hyvää kahvia, vailla suuria odotuksia kävelin sisään kun satuin huomaamaan kahvilan Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa ja tarvitsin aamiaista.




Tykästyin kahvilan ruutulattiaan ja siistiin olemukseen heti ensinäkemältä. Vielä hieman hävettää kulkea kuvia ottamassa yksinään, joten tuloksena hieman vauhdissa tärähtänyt kuva. Suloisesta ympäristöstä aiheutuen kahvi-ennakkoluuloni vähän karisi, mutta ei kovin paljoa. Onhan noita nättejä kahviloita, mutta minusta Esson Juhla Mokkakin on ihan jees ja ihme tyypit nillittää kahvilaatujen kanssa. Ihan kun niissä olisi jotain eroja! Ja jos jotain on niin yleensä "hienommat kahvit" on niitä kitkeriä ja liian tummia.

Ja sitten maistoin.


Pakko myöntää. Cappuccinoksi aika hitsin hyvä. Ei ollenkaan kitkerä, ei kaivannut yhtään sokeria tai maitoa joita tavan sokos-kahviloissa aina joutuu lisäilemään.. ja kuka ihme tuollaisen kukka-peniksenkin viitsi vaahdosta askarrella? Heh, anteeksi. Eli siis tyytyväinen olin tähän kokeiluun. Myös ciapatta maistui tomaatti, vuohenjuusto, rucola, pesto täytteisenä erittäin tuoreelta ja raikkaalta (voiko noin sanoa sämpylästä.. kyseisestä voi). Tässä kahvilassa voisin uskaltautua vaikka jopa kokeilemaan sitä kamalaa mustaa espresso-myrkkyäkin joskus! Onneksi otin cappuccinoani ison kupin, pienempi olisi jäänyt kolottamaan makoisaa kahvihammasta. Kyllä, olen myyty. Nam.

2 kommenttia:

  1. Tuolla tarjoillaan viikonloppuisin myös brunssia. Olen kuullut kehuha. :P

    VastaaPoista
  2. karkki/kaislarannalla9. heinäkuuta 2014 klo 22.42

    Aion nillitää kitkerään loppuun asti niiden kahvilaatujen kanssa, niissä nyt vaan on eroja ;)

    VastaaPoista